"OIKEUTTA" KUOLLEITA VASTAAN

Lännessä hämmästellään Venäjän oikeudenkäyttöä, joka näyttää usein pohjautuvan roomalaisen oikeuden perusteisiin vain osittain. Järjestelmä sinänsä on teoreettisen oikea, mutta miten oikeutta Venäjällä käytetään, herättää suurta hämmästystä.

Moskovassa käydään oikeutta jo edesmennyttä Sergej Magnitskij -nimistä juristia vastaan. Hänhän paljasti Venäjänkin mittasuhteissa suuren petoksen. Paljastus vei sittemmin hänet tutkintovankeuteen ja hautakiven alle. Se, että käydään oikeutta kuollutta vastaan, herättää lännessä kummastusta, mutta ei näytä ihmetyttävän venäläisiä.

Se, että Venäjällä käydään oikeutta kuolleita vastaan, ei ole mikään uusi ilmiö. Neuvostoliitossa kuolleita käsiteltiin kuin eläviä, kuolemanrangaistus ei ollutkaan kuolemanrangaistus.

Perustelen tätä sillä, että varsinkin 1930-luvun lopun massavainoissa syytettyä tuomiotroikka ei tuominnut virallisesti kuolemaan, vaikka tuomitsikin de facto. Annettiin "Высшая мера наказания" eli "Korkein mahdollinen rangaistus".

Uhrien maineita palautettiin 1950-luvun alusta lähtien, siis heti Stalinin kuoleman jälkeen, ja ensimmäinen rehabilitoitu näyttää olevan ulkoministeri Molotovin Polina-vaimo. Uhreja ei siis todettu suoraan syyttömiksi vaan heidät rehabilitoitiin, heidän maineensa palautettiin. Useissa asiakirjoissa näkee rehabilitoinnin yhteydessä maininnan "oikeusjuttu keskeytetty". Miten oikeusjutun voi keskeyttää, jos tuomittu on jo joukkohaudassa? Loogisesti voi: hänhän kärsii vain "korkeinta mahdollista rangaistusta".

ALUSSA OLI

Perustin blogin. Nyt kirjoitan muillekin kuin itselleni. Aihetta olisi ollut kirjoittaa paljonkin, ja moni on hämmästellyt sitä, miksi en ole julkaissut kirjoja, artikkeleita. Olisin voinut.

Vuonna 2010 perintätoimisto Jeremidas Oy myytiin, olin osakkaana ja perintävastaavana. Siihen taisi päättyä 1982 alkanut luottotieto- ja perintäura.

Perustin tilalle toiminimen. Finnpoisk Tmi merkittiin kaupparekisteriin 2011. Yrityksen toimiala on laaja, ja ensimmäistä kertaa pitkäaikaisesta harrastuksesta tuli ammatti. Täytyi ajatella "taloudellisesti".

Nyt teen sukututkimuksia, etsin kadonneita sukulaisia toisilleen Suomesta ja entisestä Neuvostoliitosta, ja nyt myös oikeastaan koko maailmasta. Selvitän venäläisten firmojen taustoja, ja osaan tehdä käännöksiäkin venäjästä suomeen.

Aloitin oman suvun tutkimiset 1976, lukion I luokalla, mutta ensimmäiset sukutauluni piirsin jo monta vuotta aikaisemmin: mummoni vanhemmat ja heidän jälkeläisiään. En tiennyt tuolloin kirkonkirjoistakaan mitään, kuuntelin mummon juttuja. 1976 keksin, että Kouvolan Maakuntakirjastoon voi silloisesta Valtionarkistosta lainata kirkonkirjojen mikrofilmejä.

Lukiossa valitsin lyhyen venäjän. En sen takia, että olisin nähnyt venäjän taidolla suurempaa tulevaisuutta, mutta eihän minua olisi kirveelläkään saanut lukion matematiikkalinjalle. Lukion jälkeen Kouvolan Liiketalouden ja ulkomaankaupan Instituutti - venäjä alkoi jo kiinnostaakin. Venäjä ja venäjä.

Onneksi valitsin venäjän.

1987 alkoi kuulua kummia. Pelastusarmeijan kautta Neuvostoliitossa asuvat yrittivät etsiä sukulaisiaan Suomesta. Aivan eksotiikkaa. Nykypolven on vaikea ymmärtää, millainen Suomen ja Neuvostoliiton suhde oli vielä 1987. Inkeriläisistä ei tiedetty mitään, ja edelleenklin jokaista suomea puhuvaa neuvostoliittolaista pidettiin joko trokarina tai palauttamatta jääneenä sotavankina. Historiassa oli paljon mustia sivuja. Otin yhteyttä Pelastusarmeijaan, ja ilmoitin, että voin auttaa. Tunsin tietolähteet, ymmärsin historiaa ja oli halua auttaa.

jatkuu...ja teksti vielä muuttuu...//