Välitilinpäätös

Perustin Finnpoisk T:min 2011 kohtuullisen pitkän luottotieto- ja perintäuran jälkeen. Harrastin sukututkimusta jo polvenkorkuisesta ja aloitin arkistotutkimukset melkein heti rippikoulun jälkeen, ja kun osaan venäjääkin, vuonna 1987 ryhdyin etsimään kadonneita sukulaisia toisilleen itärajamme yli. Vauhti kiihtyi, ja 2011 perustin oman yrityksen. Ainoan tulonlähteeni. Sitä ennen etsintä oli kaiken ajan ja paljon varoja nielevä harrastus.

 

Ainoan tulonlähteeni. Tätä on monen vaikea ymmärtää. Nykyaikana on totuttu siihen, että kaikki on ilmaista. Sukututkijat eivät käy arkistoissa, käyttävät materiaalia, jota on saatavissa ilmaiseksi netissä, viskaavat viestejä saiteille ja kiukuttelevat ääneen, kun kysymyksiin ei tule vastauksia. Olen nähnyt mainintoja, joissa ylpeillään sillä, että sukututkimuksen saa tehtyä ilmaiseksi ja ilman arkistokäyntejä.

 

Saan jatkuvasti, vähintäänkin viikoittain, tiedusteluja, jotka ovat usein vaikeita, nyt jopa mahdottomia selvittää, mutta toiveissa on, että tietolähteet paranevat. Varsinkin Venäjän tietolähteet. Minulle kirjoitetaan, että kuinka tärkeää on tietää sukulaisensa, sukujuurensa, ja joskus viestit ovat suorastaan taiteellisia.

 

Melkein yhtä monta kertaa korkeallekin mainostettu kiinnostus loppuu siihen paikkaan, kun kerron, että olen yrittäjä, ja että koetetaan neuvotella kohtuullisesta korvauksesta. Useimpien lompakkoon sopivalle. Summiinkaan saakka emme yleensä pääse. ”Ei tämä tiedustelu nyt niin tärkeä olekaan”.  Olen saanut soittoja, joissa esittelyn jälkeen kysytään: ”Ei kai tää mitään maksa?” Sellaisiltakin, jolla on minuun verrattuna moninkertaiset vuositulot. ”Kun sinä siellä Moskovan arkistossa käyt, voitko vähän vilkaista?” Minun pitää pitää monta maksullista tietokantaa auki, ostaa tietoja, ylläpitää kymmenien metrien arkistoja, ylläpitää ammattitaitoa, maksaa eläkkeet, verot, kulut jne jne. Eihän kukaan tällaisesta halua kuulla. Monet närkästelevät sitä, että kehtaan pyytää korvausta.

 

Kaikesta huolimatta valtaosan tutkimuksista teen edelleenkin ilmaiseksi, vaikka ei pitäisi. Tiedän, että Venäjän mummukoilla ei ole varaa maksaa juuri mitään, ja joskus joudun lähettämään venäläisiä postimerkkejä vastauksia varten. Olen toiminut Venäjän television Zhdi Menja -ohjelman VAPAAEHTOISENA avustajana 15 vuotta, löytänyt ainakin puolitoista tuhatta kadonnutta ympäri maailmaa ja koettanut selvittää moninkertaista määrää. Itse maksaen kaikki kulut. Kaikesta huolimatta koetan olla hyvä ihminen.

 

Jokaisella on valta ja oikeus olla maksamatta mitään, mutta ihmisen suhtautumiselle kulujen ja pienen palkkion korvaamiselle on vähintäänkin hymähdettävä.

 

En ole koskaan ajatellutkaan, että kadonneiden etsintä olisi kultakaivos. Olen joutunut myymään omaisuuttani, oppinut olemaan pitämättä kunnon lomia, suvun metsää on parturoitu. Minulle riittäisi se, että saisin tästä pienen elatukseni. Ja kun se ei juuri onnistu, minun on tehtävä paljon muuta. Etsin kadonneita perillisiä amerikkalaisille kuolinpesille, selvitän venäläisten firmojen ja yrittäjien taustoja, teen Venäjän median yhteenvetoja, jopa oikeuden pöytäkirjojen käännöksiä, etsin Australian valtiolle siirtyneen omaisuuden (”unclaimed money”) omistajia, mutta nämä tapaukset ovat satunnaisia, eivätkä toistaiseksi takaa säännöllistä tuloa.

 

Onneksi lähipiirissäni on ihmisiä, jotka ymmärtävät kupletin juonen. Perhe, ”HT”, ”LA”, eräs taloyhtiö ja monia muita, jotka ovat tukeneet toimintaani ja joiden kanssa on ollut ilo vaihtaa ajatuksia. Tiedän tekeväni työtä, jonka arvo mitataan vasta myöhemmin. Silloin, kun minä en enää ole sitä mittaamassa. TLaakso